Solid House Kodit Oy, Rauma
Solid House Kodit Oy, Rauma

Omakotitalo | 5h + k + kph + s + vh

Kuljuntie 229, Lappi / Skinnarla / Kulju, Rauma

Hinta

105 000 €

Koko

149 / 182 m²

Vuosi

1900

Viehättävä koivukuja Skinnarlan kylässä johdattaa sinut entisen maatilan pihapiiriin rakennuksineen. Tämä upea kiinteistökokonaisuus etsii uutta perhettä maaseudun rauhasta nauttimaan. Kinnalan tilalla on pitkä, yli satavuotias historia, ja sen hirsinen päärakennus on valmistunut noin vuonna 1900. Alunperin pitkä, perinteisen mallinen rakennus piti sisällään kaksi kuistia, salit ja tuvat sekä kamarit. 1980-luvulla rakennus peruskorjattiin ja modernisoitiin vastaamaan nykypäivän vaatimuksiin. Samassa yhteydessä osa vanhasta rakennuksesta sai väistyä uuden tieltä. Rakennukseen saatiin laajennuksen jälkeen väljät ja valoisat asuintilat ja lisäksi suurelle kylmälle ullakolle muodostui mahdollisuus lisärakentamiselle, mikäli sellaiseen olisi tarvetta. Nykyisellään tässä perinteitä henkivässä kodissa on alkuperäisestä rakennuksesta muistona suuri tupakeittiö puulisineen. Puolet valtavasta salista sekä kaksi makuukamaria ovat niin ikää alkuperäisten hirsiseinien suojassa. Toinen puoli salista, sekä kolmas makuuhuone vaatehuoneineen ja porrashuoneineen sijaitsevat puurakenteisessa laajennusosassa. Tupakeittiön kupeesta löytyy kodin märkätilat, wc ja sauna. Tupakeittiössä on lisäksi suuri ruokakomero, joka onkin taas suuressa suosiossa rakentajien ja remontoijien keskuudessa. Kodin pinnat ovat pitkälti 1980-luvun kuosissa - joskin siistissä ja ehjässä kunnossa. Kodin viemäröinti ja käyttövesiputkisto on niin ikään 80-luvulta, jolloin muun muassa viemäröinti on toteutettu nykyaikaisesti muoviputkistolla. Kodin lämmönlähteenä toimivat kolme tehokasta tulisijaa. Yksi keittiössä ja kaksi salissa. Lisäksi kodissa on ilmalämpöpumppu ja valmius sähköpattereille. Pihapiiristä löytyy päärakennuksen lisäksi entinen tiilinen navettarakennus sekä runsaasti säilytystilaa. Perinteinen maakellari löytyy koivukujan päästä. Loivalla rinnetontilla saat toteutettua puutarhaunelmiasi, tai vaikkapa viljellä hyötykasveja talven varalle. Kookas tontti muodostuu paitsi hoidetusta pihapiiristä, myös pellosta ja luonnontilaisesta maa-alasta. Tämä kohde soveltuu parhaiten remonttitaitoiselle ostajalle. Vaikka talo asumiskuntoinen ja -kelpoinen onkin, tulee varautua tulevaisuuden remontteihin ja rakennusten ylläpitoon. Tämän kodin koko potentiaali ja rauhallisen kodikas tunnelma pitää kokea paikan päällä. --- Heikki Vahteristo kaupanvahvistaja, kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, KiLAT, partner 044 0123220 heikki.vahteristo@solidhouse.fi FB: Heikki Vahteristo IG: @heikkivahteristo

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kohdenumero
80354870
Sijainti
  • Rauma Lappi / Skinnarla / Kulju
  • Kuljuntie 229, 27230
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
5h + k + kph + s + vh
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
149 m²
Muiden tilojen pinta-ala
33 m²
Kokonaispinta-ala
182 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alan peruste: Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu Pinta-alatiedot perustuvat rakennuslupa-asiakirjoista saatuihin tietoihin. Muu ala pitää sisällään mm. porrashuoneen, komeroita sekä ruokavaraston.
Asuinkerrosten määrä
1
Rakennusvuosi
1900
Vapautuminen
sopimuksen mukaan

Hinta

Myyntihinta

105 000,00 €

Velaton hinta

105 000,00 €

Muut maksut

Kiinteistövero

300,00 € / vuosi

Sauna
  • Asunnossa on sauna
Muuta kauppaan kuuluvaa
Polttopuut kuuluvat kauppaan.
Kohteen lisätiedot
Antennijärjestelmä: Antenni ja satelliittiantenni.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Energialuokka
  • Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Asbestikartoitus
  • 1.1.2016 voimaan tulleen asbestilain mukaisesti ennen vuotta 1994 loppukatselmoiduissa kiinteistöissä tulee ennen remonttiin ryhtymistä varmistua, sisältääkö purettavat rakenteet asbestia tai muita haitta-aineita. Lain edellyttämää asbestikartoitus ei ole tehty vuoden 2016 jälkeen suoritettujen remonttien yhteydessä.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Puu, Ilmalämpöpumppu
Tulisija
Varaava takka ja Puuliesi, Varaava takka ja pönttöuuni
Vesihuollon kuvaus
Vesijohto: Kunnan.
Sähköliittymä siirtyy
Kyllä
Siirtyvät liittymät
Valokuituliittymävalmius noin 100m päässä.
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puu ja hirsi
Keittiön kuvaus
Liesi: Valurauta. Työtason materiaali: Laminaatti.
Jääkaappi, liesi, liesituuletin ja astianpesukone
Lattiamateriaalit: Muovimatto
Seinämateriaalit: Tapetti ja puolipaneeli
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: Kaakeli
Lattiamateriaali: Laatta
Varusteet: Suihku ja pesukoneliitäntä
WC-tilojen kuvaus
Seinämateriaalit: Puu
Lattiamateriaalit: Muovimatto
Saunan kuvaus
Varusteet: Kiuas: Puukiuas
Olohuoneen kuvaus
Lattiamateriaalit: Muovimatto
Seinämateriaalit: Tapetti
Makuuhuoneiden kuvaus
Lattiamateriaalit: Muovimatto
Seinämateriaalit: Tapetti
Säilytystilojen kuvaus
Vaatehuone, kaapistot ja ullakko
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
Pelti
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
684-441-4-20-M601
Tontin tyyppi
Rinnetontti
Tontin pinta-ala
11 500 m²
Tie perille
Kyllä
Lisätietoja tontista
Tontin myyntityyppi: Määräala. Lisätiedot tontista: Määräala on erottamaton. Määräala erotetaan kaupanteon jälkeen karttaliitteen mukaisesti kantatilasta myyjän lukuun. Määräalan pinta-ala on suuntaa-antava, ja saattaa muuttua määräalan erottamisen yhteydessä tehden todellisesta pinta-alasta ilmoitettua pienemmän tai suuremman.
Kaavoitustiedot
Lisätiedot Rauman kaupunki (www.rauma.fi)
Kaavoitustilanne
Kaavoittamaton
Rakennukset
Suuri kivinavetta (ei tuotantokäytössä), maakellari. Navetta on huonokuntoinen.
Palvelut
Palvelut: Palvelut: Lapin keskustan palvelut noin 4km

Paikallistiedot: Skinnarlan kylä sijaitsee Kinnala-järven liepeillä, lyhyen matkan päässä Lapin keskustan palveluista. Alueen luonnonläheinen ympäristö ja metsäiset maisemat houkuttelevat rauhallisuudellaan.
Koulut: Lapin koulu (alakoulu) noin 4km (bussikuljetus) Karin Kampus (yläkoulu) noin 20km (bussikuljetus)

Liikenneyhteydet
Sujuvat yhteydet omalla autolla
Pihan kuvaus
Vehreä ja satoisa perinteinen puutarhapiha istutuksineen. Pihamaalla on niin hyötykasveja, -pensaita ja hedelmäpuita kuin monivuotisia perennojakin.
Tiedustelut
Heikki Vahteristo, 044 012 3220, heikki.vahteristo@solidhouse.fi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Rauma

Asuinalueena Lappi, Rauma

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Heikki Vahteristo

Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV, KiLAT, partner, kaupanvahvistaja

Solid House Kodit Oy, Rauma

Solid House Kodit Oy, Rauma

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.