Asenne LKV Oy
Asenne LKV Oy

Kerrostalo | 1h, k

Kaituentie 27, Laajalampi, Mikkeli

Hinta

29 000 €

Koko

35,5 m²

Vuosi

1975

SIISTIKUNTOINEN MUUTTOVALMIS YKSIÖ HISSITALOSSA Mikkelin Laajalammelta aivan Urpolan lenkkeilymaastojen vierestä kolmannen kerroksen remontoitu yksiö edullisesti. Tämän kodin keittiö ja kylpyhuone ovat remontoitu vuonna 2013. Lisäksi lattia ja seinäpinnat ovat päivitetty, joten asunto ilmeeltään todella siistissä kunnossa. Olohuoneen yhteydessä on käynti lasitetulle parvekkeelle. Pohjaratkaisu on yksiöksi tilava, sillä olohuoneessa on alkovi sängylle ja keittiöön mahtuu mainiosti pieni ruokapöytä. Asunto Oy Satokaitue on iso yhteensä 88 huoneiston taloyhtiö omalla tontilla. Taloyhtiön taloustilanne on hyvässä kunnossa. Isoista remonteista yhtiössä on tehtynä esimerkiksi ikkunat, hissien uusiminen ja täydellinen julkisivuremontti, jossa tehtiin myös lisälämmöneristys, sekä uusittiin parvekelasit. Seuraavien vuosien aikana on tarkoitus tehdä käyttövesiputkien uusiminen. Laajalampi sijaitsee Mikkelin keskustasta etelään noin kaksi kilometriä. Laajalammen rakennuskanta koostuu pääosin kerrostaloista, mutta alueelta löytyy myös paljon omakotitaloja. Laajalammella palvelee ruokakauppa, ravintola ja hyvät bussiyhteydet keskustaan. Laajalampi on myös kaupunginosassa sijaitseva lampi, jossa on uimarantoja ja talvisin avantouintipaikka. Lähialue on tunnettu hyvistä lenkkeilymahdollisuuksista ja Urpolan pururadat kulkevatkin aivan vieressä. Ota yhteyttä niin sovitaan aika esittelyyn! Tero Pettinen, Kiinteistönvälittäjä, LKV, LVV tero@asennelkv.fi, 0413120682

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika
ma 3.6. 15:15 - 15:35
Esittelijänä Tero Pettinen
p. 0413120682

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kohdenumero
21997990
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
1h, k
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
35,5 m²
Kokonaispinta-ala
35,5 m²
Lisätietoja pinta-alasta
yhtiöjärjestyksen mukainen
Kerrokset
3/4
Rakennusvuosi
1975
Käyttöönottovuosi
1975
Vapautuminen
Heti vapaa

Hinta

Myyntihinta

23 148,16 €

Velkaosuus

5 851,84 €

Velaton hinta

29 000,00 €

Neliöhinta

816,90 €/m²

Vastike

Hoitovastike

148,14 € / kk

Pääomavastike

136,68 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

284,82 € / kk

Muut maksut

Vesimaksu

26,00 € / hlö / kk

TV-maksu

7,00 € / kk

Lisätietoa maksuista

Rahoitusvastike 1.7.2024 alkaen 154,32 €/kk. Hoitovastiketaso pysyy samana. Vesimaksu 1.7.2024 alkaen 27,00 €/hlö/kk. Autopistokepaikka 1.7.2024 alkaen 12,00 €/kk.

Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Parveke
Asunnossa on parveke
Parvekkeen kuvaus
Parveketyyppi: lasitettu
Ilmansuunta: lounaaseen
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Tietoliikenne
kaapeli-tv, kaapeli-tv taloyhtiössä
Kohteen lisätiedot
Talon hissit ovat A-D portaissa. Yhtiöjärjestyksessä huoneistojen vedeneristysvastuu on aina osakkeenomistajalla, kts. yhtiöjärjestys.
Tehdyt remontit
Kylpyhuone ja keittiö remontoitu vuonna 2013. Lattia ja seinäpinnat uusittu.
Asunnon kunto
Hyvä
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Pääasiallinen rakennusmateriaali:
Betoni
Keittiön kuvaus
Keittiö remontoitu vuonna 2013.
Lattiamateriaalit: laminaatti
Seinämateriaalit: maalattu
Työtaso: laminaatti
Varusteet: liesituuletin
Liesi: sähköliesi
Jääkaappi ja pakastin: jääkaappi/pakastin
Kylpyhuoneen kuvaus
Seinämateriaali: kaakeli
Lattiamateriaali: laatta
Varusteet: peilikaappi, pesukoneliitäntä, suihku, suihkuseinä, wc
Kylpyhuone remontoitu vuonna 2013.
Olohuoneen kuvaus
Seinä ja lattiapinnat ovat siistissä kunnossa
Lattiamateriaalit: laminaatti
Seinämateriaalit: maalattu
Makuuhuoneiden kuvaus
Reilunkokoinen alkovisyvennys, johon mahtuu parisänky.
Kattotyyppi
Tasakatto
Kattomateriaalin kuvaus
huopa
Isännöitsijän yhteystiedot
Martti Lokka, Oiva Isännöinti Mikkeli Oy Mikonkatu 3, 50100 Mikkeli martti.lokka@oi.fi, 015210251
Huolto
Savon Talohoito Oy
Taloyhtiöön kuuluu
Jäähdytetty kellari, Kuivaushuone, Talopesula/itsepalvelupesula, Väestönsuoja, Hissi, Kellarikomero, Urheiluvälinevarasto, Taloyhtiössä on sauna
Muuta taloyhtiöstä
Muuta: kerhohuone
Taloyhtiön autopaikat

Parkkipaikkoja: 75

Tehdyt remontit
talojen vesikatot uusittu 1989-1991, julkisivut maalattu 1992-1994 aikana, patteriverkostot tasapainoitettu 1995 ja poistoilmanvaihtokanavat puhdistettu 1994-1995, 3-talon pihan puoleinen vedeneristys 1995, 1-talon pesukone uusittu 1997, 3-talon pesukone uusittu 2000, kaukolämpöliittymä 2001, KTV-liittymä osana liittymistä saneerattu antennisisäverkko 2002, ikkunat ja parvekeovet uusittu 2004 ja betonielementtisaumat uusittu, poisto ja iv-kanavat puhdistettu 2005, autojen lämmitystolpat uusittu 2006, 1-2 talojen välinen lämpökanaali 2006, jäteastiat uusittu syväkeräysastioiksi 2008, kylmän käyttöveden runko uusittu 2007/2010/2011 taloittain, 2-3 talojen välinen lämpökanaali 2011, porrashuoneiden ulko-ovet ja lipat 2013, talosaunat peruskorjattu kaikki lukuun ottamatta G-portaan saunaa joka poistettu käytöstä 2015, julkisivujen peruskorjaus lisälämmöneristyksellä, remontissa yhtiö hankki jokaiseen asuntoon parvekelasit ja uusi pihansadevesiviemäröintejä 2018, sulaketaulujen tarkastus ja korjaus 2021, hissiremontti (hissien uusiminen, KONE Oyj A-D portaat) 2022, Lvi-selvitys lämmöntalteenotto ja energiaratkaisuista 2023
Tulevat remontit
Yhtiön hallitus on valmistellut seuraavia remontteja tehtäväksi alla olevan aikataulun mukaisesti. Kevään 2022 yhtiökokous päätti jatkaa seuraavien remonttien valmistelua siten, että urakat voitaisiin toteuttaa vuosien 2024-2026 aikana

1. Kattojen kermien uusiminen
2. Energiaremontit: siirtyminen kaukolämmöstä maalämpöön, lämmön talteenotto poistoilmanvaihdosta ja patteriverkoston perussäätö.
3. Käyttövesiputkien uusiminen huomioiden huoneistokohtaisen vedenmittauksen.
4. Sähköjen uusiminen osana em.remontteja
Remonttien valmistelusta informoidaan vuosittain osakkaita yhtiökokouksessa

Muut tiedot: Yhtiössä tapahtui elokuun 2023 alussa kaksi erillistä tuhopolttoa. D-portaan tuhopolton korjauskustannukset ovat n. 200 000 euroa. Yhtiön vakuutus kattaa valtaosan kustannuksista. Omavastuun osuus on perusomavastuu. Lisätietoja antaa isännöitsijä.
Energialuokka
E (2018), voimassa 8.4.2032
Tontin koko
10 000 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Mikkelin kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Asunto-osakeyhtiö Satokaitue

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Koulut: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu 2 km
Palvelut: Sale Laajalampi 400 m, Mikkelin tori 2,7 km
Lisätietoa auton säilytyksestä
Autopaikat taloyhtiön omistuksessa.
Autopistokepaikkoja heti vapaana.

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Mikkeli

Asuinalueena Laajalampi, Mikkeli

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Pettinen Tero

Kiinteistönvälittäjä, LKV

Asenne LKV Oy

Asenne LKV Oy
Asenne LKV Oy
SKVL jäsenyritys

Porrassalmenkatu 17,
50100 Mikkeli

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.