Palvelu ei välttämättä toimi laitteellasi parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeile toista selainta tai palvelun täysversiota www.etuovi.com

Metsähallitus

Vapaa-ajan tontti

Kakslauttanen Kopararova (16/1), Ruijankeino Kortteli 16 Tontti1, Saariselkä, Sodankylä

Hinta

26 520 €

Koko

4 300

Vapaa-ajan tontti

Kakslauttanen Kopararova (16/1), Ruijankeino Kortteli 16 Tontti1, Saariselkä, Sodankylä

Hinta

26 520 €

Koko

4 300

Tontti sijaitsee Saariselällä Kiilopään retkeilykeskuksen tuntumassa, Kiilopäälle johtavan tien pohjoispuolella. Ruijankeino tien alapuolelle sijoittuva tontti muodostaa oman korttelin rajoittuen yhdeltä rajaltaan Ruijankeino nimiseen tiehen sekä muilta sivuiltaan puistoon. Tontilta avautuu maisema UK-puiston suuntaan. Tontin läheisyydessä on latu- ja moottirikelkkareitistö. Kakslauttasen alueella on hoidettu latuverkosto, upeat retkeily- ja patikointimahdollisuudet tuntureilla ja kaakkoon rajoittuvassa UK-kansallispuistossa. Lähimmät palvelut sijoittuvat reilun 10 kilometrin päähän, Saariselän keskuksessa. Tontti soveltuu erinomaisesti omaa rauhaa kaipaavalle tai vaikkapa suvun yhteiseksi vapaa-ajan viettopaikaksi. Kohde on mahdollista myös vuokrata. Lisätietoa vuokrauksesta kohdassa Kohteen käyttö- ja luovutusrajoitukset

Tulosta PDF
print
EsittelyKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
9763047
Sijainti
  • Sodankylä Saariselkä
  • Kakslauttanen Kopararova (16/1), Ruijankeino Kortteli 16 Tontti1, 99830 Saariselkä
Velaton hinta
  • 26 520 €
Myyntihinta
  • 26 520 €
Lisätiedot maksuista
Metsähallitus perii vesihuollon liittymämaksun 12 000 euroa kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Samoin Metsähallitus perii sähköliittymämaksun kauppakirjan tai vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Sähköliittymän hinta on 2.520 €, 3x35A.
Vesihuollon kuvaus
kunnan vesijohto
Viemäri
kunnan
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
758-893-11-1
Tontin tyyppi
Matkailukeskustontti
Tontin pinta-ala
4 300
Tie perille
Kyllä
Rakennusoikeuden pinta-ala
230
Tontin nimi
16
Käyttö- ja luovutusrajoitukset
Tontin voit aina vuokrata. Indeksiin sidottu vuosivuokra on 6 % tontin myyntihinnasta.Vuokralaisella on vuokrakauden aikana etuoikeus neuvotella tontin ostamisesta. Myyntihinta on aina Metsähallituksen myyntihetkellä määrittämän hintatason mukainen. Lisätietoa vuokrauksesta myyjältä.
Lisätietoja rakennusoikeudesta
Lisäksi tontille saa rakentaa erillisen talousrakennuksen 60 kr-m2
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Palvelut
Palvelut: Lähimmät kauppa, ravintola ym. palvelut sijaitsevat noin 13 kilometrin päässä Saariselällä. Kiilopään retkeilykeskus on noin 3 kilometrin päässä. Alueelta on matkaa lähimpään keskustaajamaan, Ivaloon hieman yli 40 km.
Liikenneyhteydet
Omalla kulkuneuvolla, normaali reittilinja-autoliikenne Rovaniemeltä, rautatie Rovaniemellä sekä lentokenttä Rovaniemellä ja Ivalossa, lentokenttäbussi liikennöi Saariselälle sekä Saariselältä lentokentälle jokaisella lennolla Ivaloon. Bussin aikataulut löytyvät hotellien ilmoitustaululta, tietoja aikataulusta saa myös Saariselän Infopisteestä. Saariselän ja Kiilopään välillä kulkee skibussiyhteys.
Ajo-ohjeet
Sodankylästä 4-tietä pohjoiseen noin 120 km Kakslauttasen kohdalta Kiilopäälle johtavaa tietä n. 3 km, josta oikealle Ruijankeino tielle, tontti on ensimmäinen tontti oikealla.
Kaltiokumpu Ulla-Maija
  • Kaltiokumpu Ulla-Maija

  • Myyntineuvottelija

Metsähallitus

Metsähallitus

Ratatie 11, 01300 Vantaa

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.