Westhouse LKV
Westhouse LKV

Kerrostalo | 3h, k, kph, p

Kirkkosalmentie 4 A, Laajasalo, Helsinki

Hinta

199 500 €

Koko

64 m²

Vuosi

1965

Viihtyisässä taloyhtiössä oleva vuonna 1965 rakennettu kerrostalohuoneisto, joka edustaa 60-luvun arkkitehtuuria parhaimmillaan. Huoneiston ehdoton valtti on ajalle tyypilliset suuret ikkunapinnat ja parveke taloyhtiön väljälle korttelipihalle. Huoneiston pohjaratkaisu on mainio. I-malliseen keittiöön mahtuu myös pieni ruokapöytä. Olohuone on viihtyisä isoine ikkunoineen. Sieltä on myös käynti tilavalle parvekkeelle, joka antaa pihan puolelle ilta-aurinkoon. Olohuoneen vieressä on pienempi makuuhuone, joka toimii mainiosti myös työhuoneena tai vaikkapa ruokahuoneena. Päämakuuhuone on reilun kokoinen. Lisää kaappitilaa on eteisen yhteydessä olevassa vaatehuoneessa. Kylpyhuone on poikkeuksellisen tilava. Kerrostalokorttelit, jossa tämäkin taloyhtiö sijaitsee ovat arvotettu paikallishistoriallisesti, kaupunkikuvallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokkaaksi kokonaisuudeksi. Arkkitehti Erkki Karvisen suunnittelemien lamellitalojen leimallinen ominaisluonne syntyy pitkien rakennusmassojen ja niiden väliin jäävän kallioisen maaston vuorovaikutuksesta. Merellinen Laajasalo on turvallinen ja kodikas paikka asua. Lähellä oleva merenranta ja laajat puistoalueet tarjoaa alueen asukkaille erittäin hyvät ja monipuoliset ulkoilumahdollisuudet. Kauppakeskus Saaren kaupat ja alueen liikennepalvelut ovat lähietäisyydellä ja alueelta on helppo siirtyä Laajasalontietä itäväylän suuntaan. Julkisen liikenteen palvelut ottavat ison loikan v. 2027, jolloin aivan vierestä alkaa raitiovaunuliikennöinti Helsingin keskustaan. Varaa yksityisesittely ja tule suunnittelemaan, miten sinä tekisit tästä unelmiesi kodin. Pekka Kujala, 040 832 8888, pekka.kujala@westhouse.fi

Jaa kohde

Tulosta PDF

Tilaa esite

Esittelyaika

Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.


Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Haluatko arvion asunnostasi?

Jos olet myymässä asuntoasi, kutsu ammattilainen arviokäynnille. Näin varmistat oikean myyntihinnan asunnollesi.

Kohdenumero
80345355
Sijainti
Tyyppi
Kerrostalo (huoneisto)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
3h, k, kph, p
Huoneita
Asuintilojen pinta-ala
64 m²
Kokonaispinta-ala
64 m²
Lisätietoja pinta-alasta
Pinta-alan peruste: Yhtiöjärjestyksen mukainen, Isännöitsijäntodistuksen mukainen, (Pinta-ala ei ole tarkistusmitattu ja todellinen pinta-ala voi olla suurempi tai pienempi, kuin ilmoitettu).
Kerrokset
2/4
Rakennusvuosi
1965
Vapautuminen
Sopimuksen mukaan

Hinta

Myyntihinta

160 530,72 €

Velkaosuus

38 969,28 €

Velaton hinta

199 500,00 €

229 000,00 €

Neliöhinta

3 117,19 €/m²

Vastike

Hoitovastike

313,60 € / kk

Pääomavastike

404,48 € / kk

Yhtiövastike yhteensä

718,08 € / kk

Muut maksut

Lisätietoa maksuista

Vesimaksu: 16 € / hlö / kk
Taloyhtiön hallitukselle on annettu valtuutus periä (tai olla perimättä) ylimääräisiä vastikkeita yhtiön taloudellisen aseman tai maksuvalmiuden sitä vaatiessa Lisätietoja maksuista:

Sauna
  • Taloyhtiössä on sauna
Hissi
  • Taloyhtiössä on hissi
Kohteen lisätiedot
Antennijärjestelmä: Kaapeli-TV.
Lunastusoikeus: Taloyhtiöllä ei lunastusoikeutta. Osakkailla ei lunastusoikeutta.
Asunnon kunto
Välttävä
Lisätietoja kunnosta
Lisätietoja kuntotutkimuksesta: Yhtiön kuntoarvio tehty 2013
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Kaukolämpö
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Betoni
Pintamateriaali: Pintamateriaalit (lattia): Huoneiston lattiassa korkkilaattaa, joka on voimakkaasti auringon haalistama.
Keittiön kuvaus
Keittiön päädyssä oleva suuri ikkuna antaa tekee keittiöstä erittäin valoisan. Keittiöön mahtuu pieni ruokapöytä. Seinäpinnat ovat valkoiseksi maalatut ja osin valkoista laattaa. Keittiössä oleva astianpesukoneen ja pesukoneet eivät ole käyttökunnossa. Ostajan on tarkistutettava koneiden vesijohto- ja viemäriliitännät ennen niiden käyttöön ottoa.
Kylpyhuoneen kuvaus
Kauttaaltaan laatoitettu kylpyhuone, jossa iso amme. Katto valkoinen paneelikatto.
Olohuoneen kuvaus
Valoisasta olohuoneesta on käynti asunnon tilavalle parvekkeelle. Suuret ikkunat tekevät olohuoneesta erittäin valoisan. Olohuoneen ikkunoista kivat näkymät parvekkeen yli yhtiön korttelipihalle.
Makuuhuoneiden kuvaus
Makuuhuoneita on kaksi. Toinen on erittäin tilava ja pienempi makuuhuone on olohuoneen vieressä ja sopii hyvin myös ruoka- tai työhuoneeksi, mikäli toiselle makuuhuoneelle ei ole tarvetta.
Säilytystilojen kuvaus
Vaatehuone, kaapistot ja kellarikomero
Kattotyyppi
Pulpettikatto
Kattomateriaali
Pelti
Kattomateriaalin kuvaus
galvanoitu pelti

Mitä maksaisi remontti?

Katso alueen Helsinki toteutuneet remonttihinnat ja kilpailuta alueen urakoitsijat Urakkamaailmassa.

Hae hinnat
Urakkamaailma.fi logo.
Kiinteistötunnus
91-49-51-15
Isännöitsijän yhteystiedot
Isännöinti TWH, Tiina Vehkakoski-Helen, isannointi@vehkakoski-hele.fi, 0291702021
Huolto
Huoltoyhtiö
Taloyhtiöön kuuluu
Taloyhtiössä on sauna, Hissi
Muuta taloyhtiöstä
Yhteiset tilat: Kellarikomero ja urheiluvälinevarasto
Muuta: Taloyhtiön kiinnitykset: 1 910 454 €.
Taloyhtiön autopaikat

Autotalleja: 14 Parkkipaikkoja: Yhtiöllä on 22 vuokrattavaa ulkoautopaikkaa ja 14 autotallipaikkaa. Paikat jaetaan jonotusperiaatteella. Maksut: Lämmin autopaikka 17 €/kk, Kylmä autopaikka 10 €/kk, Autotalli 52 €/kk.

Tehdyt remontit
2000 Hissien peruskorjaus
2003 Saunaosaston peruskorjaus
2005 Porrashuoneiden ulko-ovien uusinta, antenniverkon kunnostaminen digikelpoiseksi, Elisa Kaapeli-Tv-verkkoon liittyminen, Kiinteistön viemärien pinnoitus ja lämmitysverkon puhdistus.
2006 Poistoilmakanavien puhdistus ja säätö
2008 Lukituksen sarjoitus
2010 Julkisivujen, ikkunoiden ja katon korjaus, Lämmönsiirtimen korjaus
2011 Poistoilmakanavien puhdistus ja säätö
2012 Koodilukkojen asennus porraskäytäviin ja oviin.
2014 Käyttövesiputkiston ja yleiskaapeloinnin uusimisen suunnittelu
2015 Käyttövesiputkisto- ja sähkösaneeraus, Poistoilmahormien nuohous, porraskäytävien maalaus, Kiinteistön lukituksen sarjoitus.
2016 Poistoilmakoneiden uusinta
2017 Korvausilmaventtiilien lisäys huoneistoihin
2018 Vanhan kylmäkellarin muuttaminen polkupyörä- ja lastenvaunuvarastoksi.
2021 Kurtturuusujen poisto
2022 Lämmönjaon automatiikka, Patterikorjauksia C12, C32. Hanavaihtoja A15, A3, A3, Muita huoltokorjauksia.
Tulevat remontit
Kunnossapitotarveselvitys esitetty Yhtiökokoukselle 4.4.2023. Kunnossapitotarveselvitys 2023 - 2027:
Lämpöjohtoverkon tasapainotus /-suunnittelu
Pysäköintipaikan asfaltointi ja sadevesiviemäröinti
Kuntoarvion laatiminen
Leikkipaikan uusiminen

Tämä kunnossapitotarveselvitys on hallituksen tämän hetken näkemys tulevista korjaustarpeista. Yhtiökokous tekee vuosittain päätökset tulevista korjauksista.
Energialuokka
E (2018), Energialuokka: E2018, Energiatodistuksen voimassaoloaika: 29.08.2033, Lisätiedot: Rakennuksen laskennallinen energiatehokkuuden vertailuluku on 162
Tontin koko
3 942 m²
Tontin omistus
Oma
Kaavoitustiedot
Lisätiedot Helsingin Kaupunki
Kaavoitustilanne
Asemakaava

Asunto Oy Kirkkosalmentie 4

Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.

Tutustu taloyhtiöön »
Palvelut
Kauppakeskus Saaren palvelut lyhyen kävelymatkan päässä.
Valmisteilla olevan Kruunusillan raitiolinjan päätepysäkki on kauppakeskuksen kohdalla. Kun liikennöinti alkaa 2027 lopussa, pääsee tästä kätevästi raitiovaunulla Hakaniemeen.
Liikenneyhteydet
Bussipysäkki lähellä, sujuvat yhteydet omalla autolla ja hyvät pyöräilytiet
Tiedustelut
Juha Erkkilä, 050 414 8888, juha.erkkila@westhouse.fi

UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.

Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit

täältä »

Helsinki

Asuinalueena Laajasalo, Helsinki

Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.

Tutustu alueeseen ja alueen asuntomarkkinoihin »

Juha Erkkilä

Myyntijohtaja, kiinteistönvälittäjä LKV, YKV, kaupanvahvistaja

Westhouse LKV

Westhouse LKV
Westhouse LKV
SKVL jäsenyritys

Haukilahdenkatu 16,
02170 Espoo

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.