Palvelu ei välttämättä toimi laitteellasi parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeile toista selainta tai palvelun täysversiota www.etuovi.com

Tiliaura

Omakotitalo | Liiketila + 4oh + 1mh + 1th + 2k + 1kk + pkh + 7wc + 2kh

Kasperintie 4, Koski TI, Koski Tl

Hinta

115 000 €

Koko

159

Vuosi

1953

Omakotitalo

Kasperintie 4, Koski TI, Koski Tl

Hinta

115 000 €

Koko

159

Vuosi

1953

Perinteikäs, tunnelmallinen ja hyvin tunnettu baari Koski TL:ssa - mikä nähdään seuraavaksi näissä tiloissa? - Sinä päätät! Nyt huippumahdollisuus yrittäjälle lähteä perustamaan kannattavaa liiketoimintaa Koskipubin tiloihin. Koskipubilla on takana pitkä historia, hyvässä maineessa tunnettu, retro ja nostalginen baari on ollut koskelaisten ja lähikuntalaisten mieleen jo vuosien ajan. Omistajan halutessa siirtyä eläkkeelle, on aika tullut kääntää elämässä seuraava sivu ja etsiä kiinteistöön uutta omistajaa. Samassa kiinteistössä on ollut myös nykyisellä omistajalla kolme vuokrahuoneistoa yläkerrassa (kaksi yksiötä, yksi kaksio), joten uudella omistajalla olisi mahdollisuus jatkaa samalla vuokraustakin kohteessa. Tässä siis erinomainen tilaisuus yrittäjälle lähteä rakentamaan liiketoimintaa joko haaveena oma baari - mikä olisi paikkakuntalaisten toiveena tai sitten kokeilemaan jotakin aivan uutta kuten esim. myymälätoimintaa. Nämä tilat avaavat uusia ja innovatiivisia käyttömahdollisuuksia. Halutessasi tilat voit muuttaa jopa kahvilaksi tai ihan vain jättää tilavaksi asunnoksi kolmikerroksisena - vain mielikuvituksesi ja haaveesi on rajana. Tämä kiinteistö käsittää kolme eri kerrosta, kellarikerroksen, jossa tiloina ovat kaksi varastoa, kylmiö, pannuhuone, autotalli sekä pukuhuone, wc, kylpyhuone ja sauna. 1-kerros, jossa ovat olleet yleiset tilat eli eteinen, 2 asiakas wc:tä, baaritila (paikat 37 henkilölle), biljardipöydälle oma tilansa, jukeboxin ja pelikoneen paikat ja tiski. Lisäksi sosiaalitilat henkilökunnalle (makuuhuone, olohuone, keittiö, wc ja kylpyhuone). Kauniista kesäpäivistä -ja illoista voikin nauttia ulkona viihtyisällä terassilla. 2-kerroksessa sijaitsevat ullakkotilat, kaksi yksiötä ja yksi kaksio, jotka ovat olleet vuokralaisten käytössä. Koski TL on Paimionjoen upeista koskista nimensä saanut kunta Varsinais-Suomen sydämessä, luonnonmaisema koostuu kauniista kalliosydämisten moreenimäkien rikkomasta savitasangosta. Rauhallisesta ja luonnonläheisestä ympäristöstään huolimatta kaikki tarpeelliset palvelut ovat lähellä. Koski TL tarjoaa niin taidetta-ja näyttelyitä, harrastus-ja vapaa-ajan toimintaa kuin päivittäistarpeisiin sopivia kauppojakin. Koskelta ovat hyvät kulkuyhteydet Loimaalle, Marttilaan, Pöytyään ja Saloon. Mikäli tämä kaikki sinut kiinnostumaan kohteesta - soita ja sovi oma esittelyaikasi! Tämä kohde on nähtävä ja koettava paikan päällä. Tehdään haaveestasi totta yhdessä. Esittelyt ja lisätiedot kohteesta tarjoaa, Tiliaura LKV | Arto Savikangas p. 050 560 2700 | arto.savikangas@tiliaura.fi

EsittelyKohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.

Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.

Kohdenumero
7844648
Sijainti
Tyyppi
Omakotitalo (kiinteistö)
Omistusmuoto
Huoneistoselitelmä
Liiketila + 4oh + 1mh + 1th + 2k + 1kk + pkh + 7wc + 2kh
Asuintilojen pinta-ala
159
Kokonaispinta-ala
372
Lisätietoja pinta-alasta
Liiketila 80m2, alakerran sosiaalitilat (2h+k+makuualkovi) 50m2. 2. kerroksessa yksiö 34m2, kaksio 43m2, yksiö 32 m2, yht. 109 m2. Kellarikerros 143 m2. Ulkorakennuksessa 4 autotallia ja terassi.
Rakennusvuosi
1953
Vapautuminen
Vapautuminen sopimuksen mukaan.
Velaton hinta
  • 115 000 €
Myyntihinta
  • 115 000 €
Lisätiedot maksuista
Kiinteistövero: 240.00 EUR/v
Sauna
  • Asunnossa on sauna
Tilojen kuvaus
1.kerroksessa baarin toimitilat, jotka perustuvat seuraaviin tiloihin: eteinen, 2 asiakaswc:tä, biljardipöydälle oma tila, baaritila (paikat 37-henkilölle, baaritiski), sosiaalitilat (keittiö, wc, makuuhuone, olohuone). 2.kerros käsittää tiloina kaksi yksiötä ja yhden kaksion (yksi huone toimistohuoneena). Kellarikerroksessa 2 varastoa, kylmiö, pannuhuone, kylpyhuone, pukuhuone, wc, sauna ja tilava autotalli. Lisäksi terassi ja autotallirakennus (4 autotallia) löytyvät pihalta. Kaksi eri sisäänkäyntiä.
Kohteen kuvaus
Nykyinen omistaja vuokraa 2.kerroksen tiloja, jossa on kaksi yksiötä ja yksi kaksio. Uudella omistajalla mahdollisuus jatkaa vuokrasuhteita.
Asunnon kunto
Tyydyttävä
Energialuokka
  • Kohteella ei ole lain edellyttämää energiatodistusta ja sen vuoksi energiatodistus ei ole tiedossa.
Lämmitysjärjestelmän kuvaus
Keskuslämmitys.
Viemäri
kunnan
Rakennus- ja pintamateriaalit
Rakennusmateriaali: Puu Pintamateriaali: Lattiat laminaattia, 1. kerroksessa seinissä osittain tapetti ja osittain ruskeaa paneelia. Asuintiloissa seinissä tapettia ja lattiat laminaattia. Suihku ja wc-tilat laatoitettu.
Keittiön kuvaus
1.kerroksessa keittiö, 2.kerroksessa kaksi keittiötä ja yksi keittokomero. Keittiön varustelu: Jää-ja viileäkaappi, pakastin, liesi-ja liesituuletin. Lattia laminaattia, seinissä tapetti, välitilassa laatoitus.
Kylpyhuoneen kuvaus
1.kerroksessa kylpyhuone ja wc. Asiakaskäytössä 2wc:tä. 2. kerroksessa yhteensä 3wc:tä. Kellarikerroksessa pukuhuone, kylpyhuone, wc sekä sauna.
Kattotyyppi
Harjakatto
Kattotyypin kuvaus
Harja/ pelti
Tontin omistus
Oma
Kiinteistötunnus
284-416-1-19-4
Tontin pinta-ala
2 500
Tontin nimi
Kujala
Kaavoitustiedot
Kosken kunta
Kaavoitustilanne
Asemakaava
Palvelut
1km. Koulut: 1km
Liikenneyhteydet
Turku 60km, Loimaa 30km, Salo 35km. Marttila 19km.
Ajo-ohjeet
Aja Hämeentietä Riihitielle n. 3 km, pysy vasemmalla ja jatka tietä Sorvastontie. Tämän jälkeen jyrkkä oikea 87m ja loivasti vasemmalle risteyksestä pysyäksesi tiellä: Hämeentie n. 2 km. Käänny oikealle: Kasperintie ja jatka tietä n. 100m ja kohde on vasemmalla.
Arto Savikangas
  • Arto Savikangas

  • Toimitusjohtaja, LKV

Tiliaura

Tiliaura

Huuskantie 11, 21380 Aura

Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.