Valoisa koti lähellä luontoa ja palveluita, suositulla Ilpoisen alueella! Tämä tilava koti sijaitsee toisessa kerroksessa. Toimiva pohjaratkaisu ja tilavat huoneet ovat kodin valttikortteja. Tilaa on heti sisään astuessa mukavan kokoisessa eteisessä, kahdessa makuuhuoneessa kuin erillisessä keittiössäkin. Kylpyhuone sijaitsee eteisen vieressä. Kahteen ilmansuuntaan avautuvat suuret ikkunat saavat kodin kylpemään valossa. 70-luvun tyyliin, olohuoneen koko mahdollistaa monipuolisen sisustamisen, esimerkiksi myös työpisteelle. Olohuoneesta on käynti myöskin lasitetulle parvekkeelle. As Oy Turun Pihlajanmarja on rakentunut omalle tontilleen vuonna 1974 . Kaukolämmöllä varusteltu yhtiö koostuu kokonaisuudessaan 138 asunnosta, sekä yhteisistä tiloista kuten saunasta ja pesutuvasta. Yhtiöstä on ajan mittaan huolehdittu, tehtyinä isoimpina kunnostuksina mm. - vesikattojen uusiminen harjakatoiksi - linjansaneeraus (käyttövesilinjat, ei viemärisaneerausta) - salaojien uusiminen - ikkunoiden ja lukituksen uusinta Lisäksi asukkaiden viihtyvyyteen on haluttu panostaa, talon puistomaisella sisäpihalla onkin tilaa lasten leikeille ja peleille, kuten myös perheen yhteiselle ajanvietolle vaikka grillaten. Alue on ihanteellinen sinulle, joka arvostat luonnonläheistä asumista, kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden ääreltä. Aivan vierestä löytyy niin lähikauppa, Ilpoisten koulu kuin päiväkotikin. Julkisen liikenteen kulkuyhteydet ovat lisäksi mainiot. Luontopolut ja puistot tarjoavat mainiot ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet eikä Turun keskustaankaan ole kuin vajaa viisi kilometriä. KATRI LAGRÉN | 044 519 9421| katri@bo.fi facebook: Bo LKV Katri Lagrén instagram: katrilagrenbolkv Harkitsetko oman asuntosi myyntiä? Pyydä minut sitoumuksetta maksuttomalle arviokäynnille. Kerron samalla lisää tämänhetkisestä asuntomarkkinatilanteesta, palveluistani ja Bo:n loistavasta välityskonseptista sekä miten asunnonvaihdon suhteen kannattaa edetä. Autan mielelläni!
Kohteen seuraava esittelyaika ei ole tiedossa.
Kiinnostaako kohde? Kysy asuntoesittelyä sinulle sopivana ajankohtana.
Muut maksut
Vesimaksu
20,00 € / hlö / kk
Lisätietoa maksuista
Taloyhtiölaajakaista 10/10mbit/s sisältyy yhtiövastikkeeseen. Autopaikka (lämmin) 15€/kk. Autopaikka (kylmä) 10€/kk. Vesiennakko 20€/hlö/kk, omat huoneistokohtaiset vesimittarit. Sähkö oman sopimuksen mukaan. Sauna laskutetaan kuukausittain vastikkeen yhteydessä. Vakiovuoro 10€/kk. Varainsiirtovero 1,5 %, maksetaan kaupanteon yhteydessä. Taloyhtiön osakeluettelo on siirretty huoneistotietojärjestelmään ja ostajan tulee hakea omistusoikeuden rekisteröintiä Maanmittauslaitokselta. Ostaja vastaa tällöin omistusoikeuden rekisteröintikustannuksista, mahdollisista osakekirjan mitätöinnistä aiheutuvista kustannuksista sekä mahdollisesta hakemusmaksun korotuksesta. Ostajan pankin ostajalta mahdollisesti veloittamista kaupantekoon, omistusoikeuden rekisteröintiin tai panttausmerkinnän hakemiseen liittyvistä kustannuksista ostaja saa tiedon pankiltaan.
Etuovi.comin taloyhtiösivun tiedot ovat koostettu useammasta eri lähteestä. Tiedot eivät ole ilmoittajan toimittamaa sisältöä.
Tutustu taloyhtiöön »UUTTA! Miten taittuisi työmatka tai onnistuisi kulkeminen harrastuksiin uudesta osoitteesta? Haluatko nähdä matka-ajat ja etäisyydet tästä kohteesta sinulle tärkeisiin sijainteihin valitsemallasi matkustustavalla? Oma sijainti voi olla työpaikka, koulu tai vaikka mummola.
Käy lisäämässä sinulle tärkeät sijainnit
täältä »Millainen asuinalue on? Lue lisää alueella asumisesta ja asukkaista sekä tutustu mielenkiintoiseen asuntomarkkinatietoon.
Asuntomyyjä, partner
Etuovi.comin ilmoituksessa ei välttämättä ole kaikkia tietoja kohteesta. Varmista ne asunnon myyjältä.
Asumisen unelmat, puheenaiheet ja uutiset sähköpostiisi joka lauantai.
Tilaus luo Alma-tunnuksen, jotta saat kaikki kirjautuneen käyttäjän hyödyt käyttöösi. Alma Media tietosuojakuvaus
Yhteistyössä:
Etuovi.com on Suomen suosituin ja tunnetuin asuntojen markkinapaikka. Meiltä löydät 95 208 ilmoitusta.